domenica 28 dicembre 2014

Meidän jouluaatto Milanossa

Sataa lunta. Oikeastaan lumi tippuu taivaalta rätteinä. Tänään joulunpyhien aurinkokylvyt ja valoshokki-iskut ovat vaihtuneet vaaleaan harmauteen, jonka keskellä suuret lumihiutaleet putoilevat niin, että kauppareissulla niitä piti ihan pyydystää kielenpäähän. Osa hiutaleista onnistuu takertumaan rakennuksiin ja autoihin värittäen ympäristöä seitinkevyesti liidunvalkoiseksi. Osa sen sijaan läiskähtää katuun muuttaen sen loskaiseksi ja lätäkköiseksi.

Ilma on viilennyt viime päivien kymmenestä asteesta nollan tuntumaan, ja sopivasti taloyhtiön lämmitysjärjestelmä hajosi. Nyt istumme kotona kirjaimellisesti hellanlämmössä maanantaihin saakka. Meillä kun taloyhtiön hätänumerot toimivat ainoastaan maanantaista perjantaihin toimistoaikaan. Ei täällä kuitenkaan hätä ole. Glögi ja joulupäivien muistot lämmittävät yhä.

Aurinkokylpy jouluisessa Milanossa. Sforzescon linnan uusi kylpyamme.
Jouluaaton vietimme Federicon perheen kanssa lämminhenkisesti touhuten. Aikuisten aattopuuhiin kuului ruoanlaitto ja seurustelu lasten valmistellessa ohjelmaa. Koska kerrostalokolmiossa neliöitä on juuri kolmion verran ja juhlijoita aattoiltana kaksikymmentäkaksi, juhla ja siihen valmistautuminen olivat yhtä iloista sekametelisoppaa.

Alkupaloja siivutettiin, leikattiin, kuutioitiin, täytettiin ja työnnettiin suuhun sitä mukaa kun juhlakansaa hiukoi. Eli koko ajan seuratessa alkuruoan valmistumista. Me, jotka emme kyenneet tai mahtuneet lieden ääreen, istuimme ruokapöydän ympärillä ja vedimme kitusiin kaiken mikä eteen napsahti. Kun ensimmäinen pastalautanen - tortellinit lihaliemessä - höyrysi nenän edessä, ohjelmatoimiston 8-vuotias puheenjohtaja lausui juhlallisesti, että tasan kello 21.05 alkavat esitykset. Luvassa ainakin tanssia, laulua ja vitsejä. Mutta kun vuotta nuorempi serkku nyki puheenjohtajaa hihasta ja kuiskasi tälle, että aikuisten kanssa jouluna pitää myös pelata Tombolaa (joka on bingon tapainen numerolautapeli), lyhyen supinatuokion päätteeksi tirehtööri rykäisi ja ilmoitti, että teknisistä syistä ohjelmanumerot alkaisivat hieman aiemmin. Sitten kun olisi syöty.

Virhe. Sillä italialaisessa perheessä ei tunneta jouluna aikakäsitettä "sitten kun on syöty". Tortellinit lusikoitiin liemestä ja seuraavaksi edessä lepäsi lautasellinen "le reginette alla salsicciaa", aaltomaista fettucine-nauhaa maukkaassa makkarakastikkeessa. Kun pastat oli popsittu, vuorossa olivat paistit: vasikkaa, villisikaa ja tavallista sikaa. Viimeinen pääruokalautanen oli täynnä haudutettua mustekalaa, jonka valmistaminen kokonaisuudessaan vie yhden toimistotyöpäivän.

Aattoilta. Joulukuusi ei vielä kasva korvasta, kuva valehtelee.
Yleensä ottaen pohjoisessa Italiassa joulunvietto iskostuu joulupäivään, jolloin joulupöydän antimien ääressä vietetään koko päivä. Puolesta päivästä ilta kahdeksaan, yhdeksään. Tietenkään koko aikaa ei syödä, mutta appeesta nautitaan pitkään ja hartaasti. Ruokailun aikana ja ruokalajien välissä puhua purputetaan, lasketaan leikkiä, esitetään ja nautitaan esityksistä, jaetaan mahdollisesti lahjat, jos niitä ei ole jo annettu, ja yleensä ottaen vietetään aikaa yhdessä.

Eteläitalialainen joulunvietto alkaa tyypillisesti jouluaattona. Ymmärrettävästi merenrannan asukkailla jouluaattoillallinen on kala- ja äyriäispitoinen  kun taas koko niemimaassa joulupäivän lounas perustuu pääasiassa lihaan. Unohtamatta kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä, juustoja ja jälkiruokia, jotka ovat osa niin arki- kuin juhlapöydän tarjontaa. Federicon etelässä juuret kasvattanut mutta Milanossa elänyt suurperhe toteuttaa omia jouluperinteitään niin kuin loppujen lopuksi lähes jokainen meistä tekee. Ylläpidämme tiettyjä perittyjä tottumuksia, keksimme uusia ja vaihdamme järjestystä.

Meidän Milanon joulu vietetään siis perheen kesken jouluaattona. Jouluruoka on sitä mitä kukin milloinkin tuo, mutta tietty pääkokit sopivat etukäteen tarjoilun pääpiirteet. Suomalaisesta keittiöstä kokeilevaan joulupöytään on tuotu voileipäkakkuja ja lämminsavulohta, jotka ovat saaneet varsin hyvän vastaanoton. Tätä lisää, kiitos. Täällä tiedetään myös, että joulupukki asuu oikeasti Korvatunturilla ja että Fede on nykyään joulupukin apulainen. Toisaalta aina on ollut niin, että joulupukki on tuonut lahjat. Ei Jeesus-lapsi, Santa Lucia tai Loppiaisnoita, jotka myös ovat tunnettuja ja perinteisiä lahjantuojia italialaisissa perheissä. Niinpä aattoillan edetessä ja varsinkin pienten vatsojen täyttyessä joutuisasti kärsimättömyys kasvoi ja ilmassa oli aistittavissa nahistelua. Sellaista joulupukin odotusta.

Oiva ukki, tällä kertaa uskottavana miniatyyrinä oikean pukin jumiuduttua kinoksiin.
Otettiin puhelu Suomeen Korvatunturille. Sen verran seitsenpäistä lapsijoukkuetta pystyi höynäyttämään - ja jos ihan vanhenpiin teini-ikäisiin pukkijuttu ei enää purrut, niin hengessä olivat mukana - että tänä vuonna pukki oli juuttunut lumihankiin eikä pääsisi henkilökohtaisesti paikalle. Puhelin kiersi ja pukkia toivotettiin kovasti tervetulleeksi - mahdollisimman pian. Aurausapuakin oli tarjolla. Varmuuden vuoksi kuitenkin laulut laulettiin luuriin ja sovittiin, että pukin tonttu Fede hoitaisi lahjojen jaon, kun lahjatontut soittaisivat ovisummeria kolmesti. Lahjasäkit olivat jo lähteneet matkaan, mutta pukki rekineen oli yhä jumissa nietoksissa.

Puhelun jälkeen viisi tonttua juoksi ulko-oven taakse odottamaan ja hurraamaan kuorossa Bab-bo Na-ta-le, Bab-bo Na-ta-le (Jou-lu-puk-ki, Jou-lu-puk-ki). Turun joulurauhaa tähän maahan on ihan turha julistaa, mutta naapurisovun ylläpitämiseksi kiljukaulojen ihana kuoro saatiin takaisin syvemmälle sisätiloihin odottamaan lahjatonttuja, kun joulupukki oli onnistunut ionisiirtämään itsensä huusholliin. Ei haitannut, vaikka pukki oli jäänyt pikasiirrossa käsinuken kokoiseksi ja puhetorvena toimi Fede. Tarinaa riitti niin, että lasten omat ohjelmanumerot meinasivat unohtua esittämättä. No, onneksi pukki muisti tämän niin, että aikuisetkin saivat lahjansa.
Tonttujen jouluyö.
Lasten lahjat saapuivat ja nanosekunnissa kääreet oli saatu auki niin, että päästiin ihastelemaan niistä kuoriutuneita leluja ja pelejä. Itseoikeutetusti äidit saivat avata pehmeät paketit ja ihastella niiden sisältöjä. Ennen aattoillan vaihtumista joulupäiväksi pelasimme kierroksen tombolaa. Kyllä kannatti olla kiltti tänäkin vuonna.

giovedì 25 dicembre 2014

Joulupuuroa suomalaisittain, kanelirisottoa italialaisittain

Joulupäivä alkaa raukeasti hyvin nukutun yön jälkeen. Herätessäni taustalla Jose Carreras muistelee kaihoisasti romanssia Aranjuezissa ja minä venyttelen sängyssä kuin kissa. Tänään minun Aranjuez on Milanossa, jossa tuuli kuljettaa hissukseen maahan pudonneita kuivia puunlehtiä. Fede on aloittanut aamun hetken ennen minua ja kahvi saapuu sänkyyn. Jouluaamun luksusta.

Puolenpäivän aikaan nälkä heräilee hiljalleen ja me heräämme todellisuuteen, että olemme tyhjentäneet jääkaapin erittäin tehokkaasti edellispäivien aikana. Viimeisen iskun teimme aattona, jolloin pakkasimme kaiken mahdollisen joulupöytään kelpaavan kasseihin ja suuntasimme anoppilaan perhejoulun viettoon.

Niinpä laktoositon ja gluteeniton joulupäivän riisipuuro kahdelle syntyy hyvin yksinkertaisista aineksista:
- risottoriisiä (luulen, että puuroriisikin käy, sillä onhan kyseessä joulupuuro)
- vettä (kaikki maito on juotu, uusi odottaa kaupanhyllyllä)
- suolaa
- öljyä
- kanelia
- sokeria
- (manteli, pähkinä).

Kaada kattilan pohjalle pari tilkaa öljyä ja heitä perään kaksi suurta tai kolme pientä kourallista risottoriisiä. Kuullota pari minuuttia niin, että riisin väri ohenee, ei tarvitse olla läpikuultava. Lisää iso kahvikupillinen vettä niin, että riisit peittyvät kunnolla ja ala hämmentää. Pidä liekki sen verran suurella, että kattilasta kuuluu porina koko keittoajan. Kun vesi on imeytynyt riisiin, lisää nestettä ja hämmennä.Viskaa suolaa maun mukaan. Meidän maku on noin tasainen ruokalusikallinen. Kun vesi aina vaan vähenee riisien pullistuessa, lisää sitä pikkuhiljaa ja hämmennä.
Tämä on sellainen joulumuorin keittoprosessi. Koko kaksikymmentäminuuttisen kypsymisajan on tärkeää olla lieden ääressä hämmentämässä ja heittämässä vettä sen verran pienissä erissä, että puuro pulppuilee iloisesti myös nesteen lisäysvaiheissa. Sanoisin, että kaikkiaan tarvittava nestemäärä on kolme suurta kahvimukia (noin 8-10 dl). Parinkymmenen minuutin kohdalla - tai kun riisi on sopivan ylikypsää - sammuta keittolevy ja anna puuron levätä hetki.

Suomalais-italialainen ja pähkinän verran saksalainen joulupäivän puuro.
 Jos haluat lisätä ruokailuhetkeen jännitystä, sujauta puuroon hyvän onnen manteli. Tai jos tähän mennessä kaikki mantelit on jo uitettu glögissä, niin kuin meille kävi, saksanpähkinä uppoaa puuroon yhtä hyvin. Varmaan mikä tahansa muukin pähkinälaatu käy. Annostele, ripottele sekaan kaneli (ja sokeri) ja herkuttele.

Kyytipoikana meidän puuropöydässä toimi Verdeglio-punaviini. Vuosikertaa etikettiin ei ollut lyöty, mutta yksitoistaprosenttina se oli sopivan kevyt ja hedelmäinen ajaakseen hedelmäsopan asian riisipuuron kavaljeerina.

Ecco qui,
Risotto alla cannella (e zucchero).
Buon appetito!

martedì 23 dicembre 2014

Joulun salaisuus

Trin triin, trin triin...
- Haloo.
- Täällä soittaa Asia, onko Joulupukki? kysyy kirkas pikkutytön ääni.
- Joulupukkihan se täällä, hohoo. Mitä kuuluu, Asia? Oletko ollut kiltisti?
- Joo, tyttö vastaa iloisesti.
- Annahan kun joulupukki katsoo... kas tässä se on. Oletpa kirjoittanut pitkän kirjeen.
- Niin. Katsos kun minulla oli paljon asiaa. Ja sitten täällä on vielä siskot ja äiti ja isä ja mummo... ja ukki.
- Jopas jotakin. Tässä lukee, että asut Italiassa. Joko siellä on lunta?
- Ei ole, tyttö naurahtaa.
- Jaaha, minun on vissiin paras tuoda vähän tullessani. Sopiiko?
- Joo. Voiko pikkusiskokin puhua sinulle?
- Tottahan toki, hohoo. Muista olla kiltisti. Jouluna tavataan. Ciao Ciao!

Kännykkä siirtyy pikkusiskolle ja tarinatuokio Joulupukin kanssa jatkuu hetken.

Oothan meille vanha tuttu, puuhkalakki, Kalpanuttu.
Tietenkään puhelinlangat eivät pirisseet Korvatunturilla asti, vaan pukin luuri oli unohtunut meille. Silti eräs pieni italialainen neiti saa vielä hetken aikaa elää joulupukkitarinaa, joka kahdeksanvuotiaalla on jo alkanut horjua. Ennen puhelua pukille tyttö oli ilmoittanut isälleen epäilevänsä, että ehkäpä ukki hoitaa myös joulupukin tointa. Kyllähän eläkeläinen ehtii tonttujen kanssa lahjoja jakamaan kerran vuodessa. Ja kun ukki on sopivanikäinenkin, ainakin kolmesataavuotias. Mutta kun lapsi pääsi juttelemaan samanaikaisesti ukin ja joulupukin kanssa, epäilyksen pilvi haihtui. Ainakin vielä vähäksi aikaa, ja joulunodotus nousi uuteen vauhtiin.

Mulla jouluvalmistelut ovat yhä aamutossuissa, mutta aattoaamuna ajattelin laittaa hihat heilumaan ja loihtia kotiin joulua. Milanossa kulkiessa joulun läheisyys ei ole vielä tarttunut. Päivisin kadut kylpevät auringossa ja pimeän laskeutuessa syttyvät hurjat, monissa väreissä kirkuvat ja vilkkuvat lamppuviritelmät. Sanoisin, että kitsch-tyyliset valohirvitykset pikemmin loitontavat lempeän joulurauhan etsijää kuin loihtivat maailmaasyleilevää lämpöä ja sisäistä rauhaa.

Olen joskus aiemminkin miettinyt, että mikä joulukoristelussa menee vinksalleen estetiikkaa rakastavassa Italiassa. Usein ulkoiset puitteet jäävät hyvin arkisiksi, häthätää kyhätyiksi puolivalmisteiksi. Tai sitten mauttomiksi ylilyönneiksi, jotka sopivat kontekstiin yhtä hyvin kuin englantilaiset joululaulut saksalaiseen olutjuhlaan.
Joulu on taas, joulu on taas... Nalle Puh ystävineen poistuu takavasemmalle pukin saapuessa.

Nyt tarkkana. Onko ajovalot kunnossa?
 Totuuden nimessä toki koristelusta löytyy paljon kaunistakin, mutta taas tänä vuonna katukuva kokonaisuutena on vaisu. Voiko laimeuden aiheuttaa lumen puute? Vai kenties se, etten itse ole juuri käärinyt hihoja? Sanotaan, että tekemällä syntyy ja uskon, että siinä on hitunen totta. Puuhastelu noin yleensä ottaen on mukavaa ja jos lopputulos tyydyttää, se luo onnistumisen iloa. Toisaalta siivouskin vimmatun kiroilun säestämänä päättyy lopulta helpotuksen huokaisuun ja hetken mielihyvän tunteeseen siitä, kun kotona paikat ovat järjestyksessä ja puhtaat tuoksut pussissa.

Mutta olen laiska. Ihan mahdottoman laiska. Niinpä tänä jouluna aion päästä joulutunnelmaan havainnoimalla. En enää niinkään ympäristöä kuin ihmisiä. Federico kokkaa, vähäiset joululahjat ovat muissa kuin omissa käsissä syntyneet ja kodin pintapuolinen pakkelointi... No olkoon siinä minun korteni joulukekoon. Mutta tunnelma. Se tulee tänäkin vuonna ihmisistä. Ensimmäinen joulutunnelmatähti syttyi pienten tyttöjen puhelusta joulupukille.

Viime perjantaina karkasin kesken päivän hakemaan työnantajan joulupullalähetystä. Odottaessani bussia rautatieaseman kyljessä katselin kuinka kodittomat laitapuolen kulkijat istuivat ulkosyvennöksissä tonttuhatut päässä ilolientä litkien ja keskenään poristen. Alkuiltapäivästä ensimmäiset soihdut olivat jo sammuneet ja ennättäneet höyhensaarelle. Vinossa pojottavat lakit ja touhuaminen syvennöksissä muistutti iloista hälinää tonttujen pajassa. Toinen tähti joulutaivaalla.

Asemarakennuksen syvennöksissä voi nähdä vilaukselta hiippalakkeja. Tonttu Torvinen on salainen, mutta kuhinaa piisaa nuorempien tonttujen tiimeltäessä.
 Joulukortti kädessä, luuri korvassa, someviesti laatikossa. Kanssaihmiset kaupungilla, perhe ja ystävät ympärillä. Virtuaalisesti, fyysisesti ja ajatuksissa. Tähtiä alkaa syttyä lisää. Ulkoisilla asioilla voi luoda puitteet, mutta kyllä vaan ajatuksen voima ja ystävällinen sana kantavat kauas. Ja kääntävät suupielet hymyyn. Tänä jouluna annan aikaa itselle, olen hyvällä tuulella. Toivon tällä tavoin löytäneeni joulun salaisuuden. Sisäisen rauhan ja hyvän mielen, jota voi jakaa eteenpäin.

Tunnelmallista joulunaikaa!

lunedì 15 dicembre 2014

Aika on rahaa veronmaksajalle

Kodin joulutunnelma on yhä kadoksissa kuin kuuluisa suolikaasu Saharassa. Muutama jouluhankintoja sisältävä pieni pussukka koristaa kirjahyllyä kuin muistutuksena siitä, että koti on kelvottomassa kunnossa koristelulle.Vaan sellaisena se saa pysyä vielä muutaman päivän.

Kuka mainitsi liskojen yön? Päiväkin voi joskus olla sellainen.
En tiedä kuka keksi ripotella lähes kaikki meidän ohjelmistojen tuotantoonmenot tänä vuonna niin, että vuoden aikana monta tärkeää tapahtumaa on jouduttu perumaan tai jättämään väliin. Joulua ei sentään peruta, mutta kun sekä ennen että jälkeen mennään taas tuotantoon, niin harmittaahan se. Suomeen ei päästä. Viime hetken paniikki alkaa nostaa päätään ja päivässä saadaan aikaan enemmän harmia kuin hyvää. No ei ehkä ihan näin, mutta aikaa hukataan surutta.

Ja tunnetusti aika on rahaa. Se tässä kimposi mieleen miettiessäni että kuinka toimia, kun taas pitäisi pulittaa 2 euron kiinteistövero vuokrayksiöstämme. Vuokranantajalta tuli pyyntö suorittaa maksu heidän liitelomakkeellaan. Varttiminuutin pohdinnan jälkeen olen päättänyt uhmata käskyä ja maksaa veron toistamiseen verkkopankin kautta. Maksun hyväksymisilmoitus saa kelvata todisteeksi siitä, että verotaakka on pudonnut harteiltani tämän vuoden osalta. Verkkopankkimaksusta posti veloittaa euron per itsemaksettu lasku. Vaihtoehtona on pyytää ja olla saamatta puoli päivää palkatonta vapaata kahden euron siirtämiseen valtiolle henkilökohtaisesti postin asiakastiskillä. Otan siis tietoisen riskin siitä, että minua paheksutaan hetken aikaa vuokranantajan puolelta. Mutta kun aika on rahaa eikä kumpaakaan ole koskaan riittävästi varsinkaan näin joulun alla.

Tänään pelasin aikaa ja säästin rahaa.
Joulustressiäkö? Ei sentään. Ihan yleisesti ottaen hapan hetki turhan ja turhauttavan byrokratian edessä. Huomenna verokarhu, päättömät projektituotokset ja mielensä pahoittanut vuokranantajan edustaja on taas laulettu suohon, ja joulukin saa tulla pikkuhiljaa.

venerdì 12 dicembre 2014

Riekkisen suvun seikkailuja San Lorenzon pilareilla

Mitä tulee kirjoihin, olen kausilukija. Selaan säännöllisesti blogeja, aikakausilehtiä ja sanomalehtiä verkossa, mutta lukukokemuksena kirja on verkkojulkaisuja vahvempi. Tarinaan uppoutuminen vaatii, että kirjaa voi hypistellä samalla kun simät tanssivat tekstin mukana. Sivujen huomaamaton rimputus kuuluu asiaan, kun tapahtumat alkavat elää mielikuvissa.

Talisman I. Alkuosa trilogiasta, joka kertoo sukunimeni tarinan. Faktaa ja fiktiota.
Kesälomalla sain kirjan sedältäni muistoksi - ja ehkä jopa luettavaksi, kuten hän itse on merkinnyt omistuskirjoitukseen. Kotiin palattuamme kirja päätyi matkalaukusta vaatimattomaan kirjahyllyymme.

Pari kuukautta vierähti syyshärdellissä ennen kuin eräänä marraskuisena päivänä pysähdyin kirjahyllyn eteen. Sieltä sedältä saatu kirja tarttui käteen kuin itsestään. Ikkunan takana kelmeä auringonpaiste viestitti, että nyt ovat käsillä viimeiset lempeät syyspäivät. Ulos siis. Juoksulenkkeilijää minusta ei ole tullut ahkerasta yrittämisestä huolimatta, joten pujautin kirjan kassiin ja suuntasin kirkolle. Keskustassa on kivoja paikkoja, joihin pysähdyn mielellään toviksi lukemaan.

Jos määränpää ei vielä lähtiessä ole kirkas, etsiydyn usein Tuomiokirkolle (Duomo), josta on sopivan lyhyt matka joka suuntaan. Italiassa maanteillä liikkuneet ovat varmasti törmänneet tienviittaan "Tutte le direzioni", mikä tarkoittaa, että kyseistä väylää myöten pääsee kaikkiin suuntiin. Italiassa liikuttaessa tämä ei ole aina itsestäänselvyys ilman asianmukaista opastetta. Joka tapauksessa minun sisäisessä pääkartassa juuri Duomon aukiolle on pystytetty kyseinen opastaulu.

Tällä kertaa lukuvietti kuljetti San Lorenzon pylväille (Colonne San Lorenzo), jonne milanolaiset kokoontuvat hengailemaan varsinkin ilta-aikaan ja viikonloppuisin. Kyseessä on keskiaikainen rakennus samannimisen basilikakirkon yhteydessä lähellä Porta Ticinese-nimistä kapunginporttia. Pylväsrakennelma on yksi harvoista paikoista, joka on säilynyt tähän päivään Milanon herttuakunnan ajoilta. Milano oli itsenäinen valtio vuodesta 1395 vuoteen 1797.

San Lorenzon pilarit.

San Lorenzon basilika.
Näiden historiallisten pylväiden väliin oli mukava ujuttautua istumaan ja uppoutua Riekkisen suvun värikkäseen, mutta fiktiiviseen seikkailuun. Kertojana itse setäni. Tarina alkaa kivikauden aikaisesta Saksasta ja kuljettaa lukijan keskiajan hansakauppiaiden maailman läpi aina Ruotsin vallan aikaiseen Suomeen ja Savoon. Vuonna 1600 yksi esi-isistämme saapuu Kuopionniemen kirkkopitäjään, jossa siihen aikaan oli 517 savua, ja raivaa uudistilan Pisavuoren taakse Nilsiään.

Tarina kuvaa kuinka sukupolvet toisensa jälkeen ovat eläneet yritteliästä elämää, josta ei ole uupunut kokemuksia. Historiaan nojautuvan teoksen juoneen mahtuu myös sankaritekoja, joissa urheat esi-isät ovat pelastaneet ihmishenkiä. Viimeisimpänä Kustaa II Adolfin hengen 30-vuotisessa sodassa, josta monien vaiheiden jälkeen sankari palaa Savoon. Hän asettuu  Maaningan Tavinsalmelle, jossa Kreivi Pietari Brahen nimittämänä toimii postiljoonina ja elää onnellisena perheensä - tai miten asiaa katsoo - perheidensä kanssa elämänsä loppun asti.

Tähän päättyy trilogian ensimmäinen osa. 459 sivua mukaansatempaavaa ja mielenkiintoista luettavaa, josta ei siis puutu jännitystä eikä huumoria. Tarinassa johtolankana kulkee Riekkisen suvun onnenkalu, joka on seurannut sukua vuosisatojen virrassa aina kivikaudelta saakka. Talismaani, karhunpäätä muistuttava meripihkamöykky, on palkkio erään muinoin saksanmaalla liikkuneen metsästäjä-keräilijä esi-isän urotyöstä. Aikojen kulussa esine on hukkaantunut suvun jäseniltä, mutta kuin ihmeen kaupalla löytänyt taas takaisin omiensa pariin. Ja niin kun asiaan kuuluu, talismaanin kadottua epäonni on pesiytynyt sukuun ja vastaavasti sen palattua asioille on alkanut löytyä tarkoitus. Mutta missä onnenamuletti on tänään?

Sielläkö se Riekkisen suvun talismaani on? Milanossa, San Lorenzon pylväspihalla kahden laulun voimalla esiintyvän hassunhauskan katulaulajan käsissä?
Ilmeisesti kertomuksen toinen osa on jo julkaisua vailla valmiina ja kolmaskin hyvää vauhtia kirjoituksen alla, joten sukusaralla on tiedossa uusia lukukokemuksia. Mahdollisesti uusimmassa teoksessa raotetaan myös salaisuutta onnenkalun tämänhetkisestä olinsijasta. Kaikkea tätä odotellessa koppaan käteen tutun ja turvallisen Paasilinnan nauruhermoja kutkuttamaan. Nyt saa virkkukoukku jäädä hetkeksi lomalle.

giovedì 27 novembre 2014

Ovi auki maailmaan

Jouluvalmistelut alkavat kunnon tuuletuksella. Maailman puhurit puhaltavat maukkaasti, värikkäästi, perinteikkäästi ja innovatiivisesti Rhon messukeskuksessa, jossa portit aukeavat tänään L'artigiano in Fiera -tapahtumalle.

Paikka on sama, jossa marraskuun alussa motoristit rilluttelivat moottoripyörien parissa. Tällä kertaa käsityöläiset ja tuottajat houkuttelevat messukävijöitä Italian- ja maailmanympärysmatkalle kymmenen päivän ajan.
Makuja, muotia, muotoilua ja sisustusta Italiasta. Kuva täältä Tuotteita,  kulttuuria, kansanperinteitä ja innovaatioita maailmalta. Kuva täältä
Nimi - Käsityöläismessut (L'artigiano in Fiera) - kuvaa tapahtumaa hieman yksipuolisesti. Touhu perustuu oivaltamiseen, osaamiseen, räätälöintiin ja muunneltavuuteen, joten tarjolla on paljon muutakin kuin mieleen ensimmäisenä pulpahtavat käsityönä syntyvät tuotteet. Nimi symboloi kuitenkin laatua ja siitä nämä messut on tehty. Yli 3000 näytteilleasettajaa 133 maasta parkkeeraa Kampin tai Matkuksen kauppakeskuksen kokoiselle, 150 000 neliömetrin alueelle. Neliöt täyttyvät ständeistä, esiintymislavoista, laboratorioista ja ruokailutiloista, joissa pääsee tutustumaan monipuolisesti eri maanosien kulttuureihin ja kansanperinteisiin ihmisten, ruokien, tuotteiden, musiikin, tieteiden ja taiteiden parissa.

Esillä on 150 000 tuotenimikettä mikä tarkoittaa, että jos paikalla haluaa piipahtaa kaikkina kymmenenä päivänä, joka päivälle riittää 15 000 artikkelia maisteltavaksi, haisteltavaksi, tunnusteltavaksi, katsottavaksi tai kuunneltavaksi. Edustettuna ovat ainakin asuminen, sisustus, muoti, muotoilu, käyttötavarat ja koriste-esineet. Vaan vuodesta toiseen näkyvimmässä roolissa on ruoka mukaan lukien ruoanlaitto ja leivonta sekä kaikkein tärkein: antimista nauttiminen 

Ruoka
Messuosastoja kiertäessä huikonen pysyy poissa napostelemalla maistiaisia. Kitusiin sujahtavat suolaiset leikkeleet, voimakkaat juustot ja leipäpalat maukkaine kyytipoikineen. Suolapalojen välissä suuhun uppoavat raikkaat jäätelönokareet, makeat leipomukset ja jopa ällöimelät leivokset ja karamellit. Makuja huuhdellaan viineillä, olueilla, likööreillä ja väkevämmilläkin, mutta toki myös alkoholittomia vaihtoehtoja on tarjolla. Kaikenlainen pikkupurtava putoaa, kun kohdalle sattuu, eikä varsinkaan kourallisesta pistaasipähkinöitä osaa kieltäytyä. Maistelun lomassa tulee tehtyä ostoksiakin.

Sisilia - Appelsiinit, pistaasipähkinät, marsipaanit, mantelit ja liköörit täältä.
Juustoja, leikkeleitä ja viiniä silminnähden sopivankokoisissa hankintaerissä.
Vaaleakin leipä ihmisen tiellä pitää...
...eikä oppi ojaan kaada. Mielijuomani Mirton raaka-ainelähteellä.
Oliiveja tuoreina, säilöttyinä, tahnoina ja levitteinä.
Hyvän ruoan salaisuus on laadukas oliiviöljy.
Ruokailua ei tietenkään tarvitse laskea maistiaisten varaan, vaan hulinan keskellä voi istahtaa aterioimaan kaikessa rauhassa. Alueella palvelee kuutisenkymmentä ravintolaa tai sen tapaista, joissa padat porisevat ja kauhalla ammenetaan annoksia niitä janoaville. Miltä kuullostaa esimerkiksi lounas toskanalaisessa trattoriassa, jossa haarukkaan voi kiertää tagliatellea villisikakastikkeen kera? Haarukoinnin välissä sopii siemailla vaikkapa rosso di montalcinoa.

Tai jospa pistetään pystyyn iloiset saksalaiset oktoberfestit bratwurstin, hapankaalin, perunasalaatin ja tirolilaismusiikin kera. Humppaan kuuluvat tietysti asianmukaiset mallaspitoiset juomat tuopposissa.

Välikuolema tirolilaisissa tunnelmissa. Tuoppi hyvää,  hapankaalia ja makkaraa.
Jos pasta- ja pizzapitoinen matkanteko Italiassa väsyttää ja mieli tekee järeää liharuokaa, paratiisi on auki ainakin argentiinalaisissa ja urugualaisissa ravitsemusliikkeissä. Niissä vihanneksetkin ovat härkää tai sikaa. Takuuvarmasti.

Itämaisen ruoan ystäville tarjolla on enemmän ja vähemmän mausteisia lautasia intiasta, thaimaasta, koreoista, kiinasta, nepalista, vietnamista ja muualta Aasian ilmansuunnasta. Unohtamatta Japania susheineen ja muine herkullisine suupaloineen. Italialaiselle eksotiikkaa tarjoaa skandinaavinen sauna, jonka lauteilla voi herkutella poro- tai lohivoileivillä. Luonnollisesti messuolosuhteissa sauna on huoneenlämpöinen. 

Muoti (moda)
Italiassa laadukas mittatilauksena tehty räätälintyö on yhä arvossaan. Vaikka vaatteiden tuotantoa on vuosien varrella supistettu rajusti, niin kaiken kriisin keskellä luovuus on vielä voimissaan. Käsityöläismessut antavat jalansijan erityisesti nuorille suunnittelijoille, mutta melkein 60 suunnittelijan ja räätälin joukkoon mahtuu myös alan konkareita.

Vaatteet on mun aatteet. Silmäähivelevän kaunista ja laadukasta enimmäkseen nuorilta suunnittelijoilta ja vaattureilta. Ainoastaan kuvakulmani ja kuvaustaitoni ovat surkeat.
Tänä vuonna teemana ovat uudelleenlöydetyt perinteiset kankaat ja materiaalit, joista vaatturit ovat taikoneet tyylikkäitä luomuksia. Taidonnäytteet pueteaan kauniisiin vaatepuihin, jotka nousevat estradille esitellen uudet virtaukset messuyleisölle. Ei Milanossa voi olla käsityöläismessuja ilman muotinäytöksiä, made in Italy. 

Luomisen intohimo ja kakkutaide (passione creativa e cake design)
Touhupaviljonki täynnä niksipirkkausta. Joka huusholliin ja tilanteeseen, ja mikä tärkeintä täällä pääsee tekemään itse. Omat luovat ideat saa päästää valloilleen lukuisissa työpajoissa, joissa annetaan vinkkejä tee-se-itse-ihmisille ja opastetaan myös meitä kädettömiä askartelusta innostuneita toteuttamaan kotiin tai lahjaksi pieniä do-it-yourself -juttuja. Korttiaskartelusta aina käsitöihin ja leipomuksiin. Hyödyllisiin ja herkullisiin.

Vähän ruosteinen näkökulma kakkutaiteeseen. Luomisen vimmassa taottuja suklaisia työkaluja kondiittoreilta.
Joululeivonnaisia kakkutaiteilijoilta. Koska omat kuvat eivät näytä hyvältä, mennään lainalla. Kuva täältä.
Kakkutaiteilijoiden ja sokerileipureiden johdolla uppoudutaan makeisiin tunnelmiin. Näytöksiä, niksejä ja raaka-aineita on tarjolla niin ammattilaisille kuin harrastajakondiittoreille. Näin joulun alla esillä on kaikkea kivaa joululeivontaan, joten messut ovat oiva materiaalien hankintapaikka. Mielenkiintoista on myös seurata valmistusprosessia, jossa taitavissa käsissä raaka-aineista muodostuu itse tuote. Prosessin viimeistelyyn kuuluu valmiin tuotteen paketointi houkuttelevaan myyntipakkaukseen. Tässä paviljonkissa saavuttaa ihanan sokerihumalatilan. 

Koti ja asuminen (abitare la casa)
Kotiin ja asumiseen liittyy aina paljon asiaa. Tänä vuonna kalustamisessa ja sisustamisessa tapetilla ovat kolme tyylisuuntaa: moderni, minimalistinen ja country. Viimeinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt kaikki sisätilojen ovet vaihdetaan lännenelokuvista tuttuihin läpsytettäviin saluunoihin, vaan kyseessä on maalaisromanttisella tavalla kodikas tyyli. Ja turha varmaan toistaa, että asumisessakin avaimet valetaan yksilöllisesti kuhunkin lukkoon.
Minimalistinen mutta kodikas keittiö.
Moderni laatikko hauskoilla jakkaroilla.
Näihin voi laskea vain tosi tiukkaa espressoa.
Valaistus on kaiken aa ja oo. Hyvässä valaistuksessa huonokin näyttää hyvältä ja päinvastoin.
Asuminen kattaa sisätilojen lisäksi luonnollisesti ulkotilat. Luonnehdittakoon niin, että asumisella tarkoitetaan välitöntä elinympäristöä. Joten asunto-osakeyhtiöläiset, hus hus, välittömästi taloyhtiön kokouksiin mukaan päättämään yhteisistä asumiseen liittyvistä asioista. Näilläkin messuilla luodaan paitsi kauniita, moderneja ja teknologian mahdollistamia mukavia ratkaisua kotioloihin myös kontakteja huoneistojen ja rakennusten remontoijiin ja kunnossapitäjiin. Parhaimmillaan messut tarjoavat tilaisuuden uudenaikastaa ja kaunistaa elinympäristöä hyvällä maulla mutta kuitenkin edullisesti.

Nuoret ja muotoilu (giovani e design)
Nuoruus, nerous ja raikkaus, siinä ovat avaimet aitoon innovatiivisuuteen. Toki kokemus edesauttaa uuden luontia, mutta silloin kun kokemuksen taakkaa ei vielä ole, luomisellakaan ei ole rajoitteita.

Onko nimelle käyttöä?
Vinyylilevykelloja menneiltä vuosilta.
Palapeliä ratkomaan. Tarvittaessa pöydästä saa palan mukaansa.
Mielikuvitusta, materiaalien yhdistelyä sekä kekseliäisyyttä tekniikoiden ja käyttötarkoitusten valinnassa. Näillä termeillä kuvailen melkein 50 nuoren suunnittelijan ja muotoilijan oivaltavia ja laadukkaita käsityönä toteutettuja tuotteita, joille on varattu kokonainen oma näyttelyalue. Ehdoton helmi messukävijän näkökulmasta.

Messut ovat merkki siitä, joulu lähestyy lumella liukuvan reen lailla. Messujen päättymispäivänä 8. joulukuuta, kun Suomessa vietetään Sibeliuksen syntymä- ja suomalaisen musiikin päivää, Italia pukeutuu jouluun. Jouluun valmistautuminen alkaa virallisesti. Koristeet löytävät paikkansa ja jouluvalot syttyvät kaikkialla.

Joulukuun 8. päivä on myös kansallinen vapaapäivä, koska katolilaiset viettävät Neitsyt Maria perisynnittömän sikiämisen juhla­päivää (ital. Immacolata Concezione). Katolinen kirkko uskoo, että sikiämishetkestään alkaen Maria on ollut immuuni perisynnille, jonka muut maailmaan pullahtavat perivät automaattisesti omenaa haukanneilta Aatamilta ja Eevalta.

Joulukuun 8. on otollinen päivä edullisten ostosten tekoon messuilla, kun loppuunmyynti alkaa. Sitä ennen täytyy kuitenkin käydä tutkimassa vaihtoehtoja ja tekemässä valintoja 150 000 tuotteen joukosta.

Messuille ammentamaan ideoita oman joulun laittoon. Tunnelma tulee sitten aikanaan.
Nyt on aika kääntää korot kohti Rhota ja käsityöläismessuja. Tervetuloa maut, tuoksut ja tunnelmat, kaikista ovista ja ikkunoista!

* * * 
Missä?
- Fiera di Rho, Milano. Messualueelle kannattaa mennä joko metrolla (punainen linja M1) tai kaupunkijunalla (linjat S5 ja S6). Pysäkki molemmilla Rho/Fieramilano.
Milloin?
- 29.11.- 8.12.2014 joka päivä klo 10.00 - 22.30.
Lisätietoja:
L'artigiano in Fiera in english. Ilmainen sisäänpääsy messualueelle.

lunedì 17 novembre 2014

Ravintolapäivä italialaisen kotiruoan ystäville

Sade ropisee ikkunaan ja taustalla kumisee ukkonen. Täydellinen hetki käpertyä syvälle sohvannurkkaan ja pyöräyttää viltti jalkoja lämmittämään. Televisioruudussa pyörii kokkiohjelma ja tunnen, kuinka huoneeseen hiipii ohuena nauhana miellyttävä ruoan tuoksu.

Ei meillä tietenkään ole tuoksuja välittävää televisiota, vaan tuossa vieressä häärää innokas kotikokki Federico. Syntyperäinen milanolainen, jonka juuret tosin ovat syvällä Apulian (ital. Puglia) maakunnassa. Maustettu reppu- ja hyväntekeväisyysmatkoilla Aasiassa ja Afrikassa, ja voideltu vielä suomalaisilla makutottumuksilla. Näissä käsissä syntyy arkiruokamme, jota kutsun mukaansatempaavaksi yhdistelmäksi ennakkoluulottomuutta ja kokeilunhalua unohtamatta perinteitä.

Mitä tänään syödään?
Koska arkiruokaa valmistuu usein enemmän kuin kaksi napaa tarvitsevat, olemme päättäneet laittaa liikakilot kuriin ja avata pienen yksiömme oven kaikille kotiruokailusta kiinnostuneille Milanossa kävijöille periaatteella "Syö mitä me syömme ja maksa mitä haluat (ital. Mangia quello che mangiamo noi e paga quello che vuoi)". Siis tervetuloa meille syömään ja seurustelemaan! Yhteystiedot ja lyhyt ohje ovat postauksen lopussa.

Idea ei ole meidän, mutta haluamme toteuttaa sitä. Fede on törmännyt vastaavanlaiseen konseptiin ensimmäisen kerran Intiassa melkein viisitoista vuotta sitten. Intialais-italialainen perhe tarjosi kyläilijöille maukasta kotiruokaa kertoen samalla alueesta ja sen kulttuurista. Sittemmin myös Afrikan eri valtioissa on ollut tarjolla ruokaa ja kulttuuria kotioloissa, joskin ilman italiantulkkia. Siitä huolimatta syömällä tavallisten ihmisten kodeissa matkaajan mielestä hän on ammentanut visiiteistään enemmän kuin seuraten puhtaasti matkaoppaiden jalanjälkiä. Yhdyn täysin tähän näkemykseen. Ennen Italiaan muuttoa olen kiertänyt paljon tässä kauniissa niemimaassa ja omaksunut ihan tavattoman paljon asioita maasta ja sen kulttuurista istumalla ruokapöydän ääressä ystävien kodeissa.

Työn alla melanzane alla parmigiana (juustoiset munakoisot tällä kertaa kinkulla siivutettuina)...

ja tortelloni di zucca (kurpitsatäytteiset pastatyynyt).
Italialainen ruoka on maailmankuulua. Sitä pidetään maukkaana ja monipuolisena eikä turhaan. Raaka-aineita on runsaasti, mutta yhteen ruokalajiin niitä ei sotketa mahdottomasti. Mielestäni  juuri yksinkertaiset ja puhtaat maut ovat italialaisen keittiön salaisuus.

Milanossa on paljon ravintoloita, joissa syö todella hyvin. Hinta-laatusuhteeltaan parhaimpaan tulokseen pääsee kuitenkin suuntaamalla ydinkeskustan ja turistikeitaiden ulkopuolelle. Aperitiivikulttuurista olen kirjoittanut aiemmin, mutta ravintolamaailmasta riittää niin paljon juteltavaa, että jatkossa tulen palaamaan aiheeseen vielä monta kertaa.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että syömällä ainoastaan ravintoloissa on mahdoton muodostaa kokonaiskuvaa ruokakulttuurista. Ajatellaan esimerkiksi suomalaista ravintolaruokatarjontaa. Valitsemalla annokset puhtaasti ruokalistoilta luulen, että monet kotiruokaherkut kuten puurot, perunat erilaisine kastikkeineen, pääruokakeitot, paistit, laatikot, kiusaukset ja niin edelleen jäisivät pois kokeilevan kulinaristin lautaselta vain siitä syystä, että niitä ei ole tarjolla. Tunnelmasta puhumattakaan.

Valmista tuli, vain esillelaitto vähän ontuu. Kurpitsatortellonit rukolapeston kera.
Paneroidut munakoisot, joiden alta, välistä ja päältä löytyy kinkkua, tomaattia ja juustoja.
Sama pätee myös Italiassa. Mamman pastojen ja lihapatojen ääressä maku- ja rupattelunystyröitä hierotaan kotikonstein. Toisaalta tietenkään sellaisia perinneruokia ei osaa kaivata, joiden olemassaolosta on autuaan tietämätön, mutta juuri kotiruokailu on monesti avain tietämyksen kasvattamiseen. Kaikesta tarjotusta ei voi eikä tarvitsekaan pitää, mutta ateriointi on oiva keino myös tiedonjanon ja elämännälän tyydyttämiseen.

Suomalainen ravintolapäivä popup-kievareineen on mainio keksintö. Mainio juuri siitä syystä, että tapahtumassa ihmiset tekevät toisilleen ruokaa, pitävät hauskaa, nauttivat yhdessäolosta ja ainakin ovat kokemusta rikkaampia. Hulluuden ja luovuuden takana on joka tapauksessa aina luottamus.

Kotiruokailu on kulttuurin perusta.
Kutsu kotiruoan pariin Casa Anniinankulmaan
Ota yhteyttä sähköpostilla anniinankulma[at]gmail.com tai soittamalla/tekstiviestillä numeroon +39 340 9607424. Kerro milloin olet Milanossa ja ilmoita mahdollisista ruoka-aineallergioista sekä toiveista ruojalajien suhteen. Jätä yhteystietosi ja lopusta huolehdimme me. Benvenuti!

mercoledì 12 novembre 2014

Kirpputori

Viime aikoina sieltä täältä on pullahtanut esiin kysymys: onko Milanossa kirpputoreja (ital. mercato delle pulci)? Tästä innostuneena päätin tarttua sulkakynääni ja raapustaa aiheesta muutaman rivin.

Kaupunki on pullollaan perinteisiä, kaduilla järjestettäviä markkinatoreja, joissa kaupataan kaikkea mitä keskivertotavaratalosta voi kuvitella löytävänsä. Ehkä enemmänkin. Jos asiaa tarkastelee puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta, kirpputorikulttuuri ei ole iskostunut tavallisen milanolaisen perheen arkeen ihan siitä syystä, että markkinoilta saa hyvää ja tuoretta tavaraa huokealla hinnalla. Minustakin markkinat ovat kivoja hankintapaikkoja. Esimerkiksi kotikatumme muuttuu perjantaiaamuisin toriksi, josta on kätevä noutaa ostokset ennen töihin lähtöä.

Markkinatoreja voit bongata useilta Milanon kaduilta maanantaista lauantaihin.
Katumarkkinoilta voit hankkia melkein mitä vaan. Hinnat ovat huokeat ja kiinteät.
Jos taas miettii, että onko pakko ostaa kaikki uutena, päästään kierrätyksen ensimmäiselle portaalle. Toki Milanossa on kirpputoreja. Kiinteitä, huoneistoissa toimivia kirppiksiä tosin on vain muutama ja omasta vinkkelistä katsottuna ne on sijoitettu hankalasti kaupungin toiselle laidalle. Kolmessa olen käynyt - kerran kussakin - eikä kokemus ollut niin järisyttävä, että olisi tehnyt mieli kirmaista uudestaan. Enkä sen takia osaa suositella niitä suomalaisen kirpputorikulttuurin vesoille.

Viime aikoina katumarkkinoillekin on ilmestynyt käytetyn tavaran kauppiaita, mutta luulen, että yhä vielä tunnetuimpia käytetyn tavaran vaihtopaikkoja ovat muutamat, kerran viikossa tai kuukaudessa pidettävät teematorit, kuten Fiera di Sinigaglia, Mercatone dell'Antiquarito sul Naviglio Grande, El mercatel su la Martesana ja Festival Park. Me käymme myymässä käsitöitä Martesanan rannalla, mutta käytetyt vaatteet ja muut romppeet roudaamme festivaalipuistoon.

Naviglion antiikkimarkkinat joka kuukauden viimeinen sunnuntai. Erityisesti keräilijöiden ja vanhan tavaran ystäville.
Naviglio tunnetaan myös taiteiljakorttelistaan, jossa taiteiljat ottavat sinut avosylin vastaan.
Festival Park on Milanon suurin kirpputoritapahtuma, jonka kirjavaa tavaratarjontaa läpikäydessä sunnuntaiaamu hurahtaa rattoisasti. Muutamassa sadassa myyntikojussa kaupataan sulassa sovussa vanhoja ja käytettyjä tavaroita sekä itse valmistettuja tuotteita. Tyrkyllä on perinteisiä artikkeleita - kuten vaatteita, asusteita, koruja, koriste-esineitä, kirjoja, levyjä, kodinkoneita, elektroniikkaa, työkaluja, harrastevälineitä sekä lemmikkien tarpeistoa - yhtä lailla kun harvinaisempia keräilykappaleita ja käsitöitä. Torilta löytyy myös lähialueiden pientilojen tuotteita, elintarvikkeita ja jalosteita.

Nämä ovat todelliset ostajan ja tinkijän markkinat. Useat tuotteet vaihtavat omistajaa yhdellä eurolla, mutta krääsää saa toki halvemmallakin. Toisaalta arvo- ja laatutuotteista pitää oikeutetusti pulittaa korkeampi hinta. Myyjälle tilanne on tällä hetkellä kinkkinen, koska myyntipaikan päivämaksu on korkea. Me olemme ratkaisseet asian jakamalla kustannukset kahden talouden kesken ja toimittamalla myyntiin muutamia kärkituotteita niin, että ainakin menot saadaan peitettyä.

Festival Parkin tavarapaljoutta. Kirpputorihengessä esillelaittoa ei kannata säihkätää, vaan voit käydä reippaasti penkomaan tavaramerta. (Kuvat vitalowcost)
Menneenä sunnuntaina olimme pitkästä aikaa kirppiksellä tyhjentämässä kaappeihin kertynyttä vaate- ja tavarakertaa. Varhaisen aamun pilviverho väistyi puoleen päivään mennessä ja väki oli hilpeällä tuulella. Edes yksi tangostamme huomaamattomasti ilman maksua jonkun markkinakävijän kassiin pujahtanut vaatekappale ei onnistunut sumentamaan myynti-innostusta.

Lieveilmiö suurmarkkinoilla ovat sinne pesiytyvät kerjäläiset, näpistelijät ja varastetun tavaran kauppiaat. Vaikka alueella vartiointi toimii, lajinsa edustajia täältäkin bongaa. Luulen, että meiltäkin aikojen kuluessa varastetut polkupyörät ovat päätyneet vastaavanlaisille rompetoreille. Ja kuten sanottu, myös myyntikojuista tavaraa tuppaa haihtumaan, jos silmä herpaantuu.
Myymälä auki klo 7-15. Meillä palvellaan hymyssä suin.
Mutta silti. Touhu on mukavaa, kun sitä pääsee tekemään silloin tällöin. Myyntihuumassa muistin soittaa yhden onnittelupuhelun. Olihan sunnuntai isänpäivä!