Kärsivällisyytesi palkitaan

Perjantaina, maaliskuun kuudentena se sitten tapahtui. Kaksikymmentä vuotta kestänyt matkapuhelinaikakausi tuli tiensä päähän ja älypuhelinaika alkoi. Kaikista varoituksista huolimatta kädessäni on nyt Lumia, jota todennäköisesti hiplaan niin pitkään kun henki siinä pihisee. Kaupassa hypistelin toki muitakin merkkejä, mutta niin vain kävi, että minun puhelimessa kuuluu lukea Nokia. Niin monesta kriisistä olen selvinnyt nokialaisen turvin, ja 90-luvulla yritys toimi veturina, kun Suomea kiskottiin irti lamasta.

Elämäni puhelimet. Tosin kuvasta puuttuu kaksi ensimmästä: 2110 ja 3210. Melkein kaikki mallit ovat ehtineet tekniikkamuseoon jo paljon ennen kun minä olen luopunut niiden käytöstä.
Yhä vieläkään moni täkäläinen it-alan työntekijäkään ei tiedä tai muista, että Nokia on kotoisin Suomesta. Vielä harvempi on tietoinen siitä, että Suomessa sijaitsee samanniminen paikkakunta, johon perustuu yhtiön ja sen tuotteiden nimi. Ja silmät pyörivät ihmeissään - ehkä vähän epäuskoisinakin - viimeistään siinä vaiheessa, kun selvitän, että teknologiayhtiön historiassa sen toimintaan on kuulunut puunjalostus, kumiteollisuus, kaapelituotanto sekä televisioiden ja tietokoneiden valmistus.

Minulle tunnesiteen ohella toinen keskeinen ostokriteeri oli hinta. Pankkikortilla höylättäväksi sopiva hintalappu koreili noin vuosi sitten markkinoille lakaistun mallin kaulassa. Koska lanseerauksen aikoihin matkapuhelimien liiketoiminta siirtyi kokonaan Microsoftille, todennäköisesti tämä jää viimeiseksi luurikseni, jossa esiintyy nimi Nokia. Valitettavasti ostohetkellä värivalikoima oli suppea, joten jotain tässä kaupassa jäi toteutumatta. Tyylikäs musta saa kuitenkin väistyä, kun löydän kivan ja kirkasvärisen kuoren. Mieluiten oranssin.

Paitsi että uusi puhelimeni on älykäs, se on myös kohtelias. Pitkähkön alkulataus- ja asennusprosessin aikana hampaani alkoivat narskua samaan tahtiin ruudulla pyörivien hammasrattaiden kanssa ja kuin tämän aavistaen, puhelin ilmoitti, että kärsivällisyytesi tullaan palkitsemaan (ital. la tua pazienza sarà ricompensata). Ja minkä puhelin lupasi, sen se on myös pitänyt. Kolmen päivän käytön jälkeen kokemukset ovat positiiviset. Toivottavasti tämä Nokia_tune.ogg on jatkossakin ainoa juttu, joka Nokiassa ärsyttää. Taisi olla ensimmäinen asia, jonka vaihdoin käyttöönoton jälkeen, joten nyt saa soittaa.

Naistenpäivänä poseerataan viimevuotisen mimosakimpun kanssa. Vaikka musta ja keltainen sopivat hyvin yhteen, puhelimeen on haussa kirkkaampi ilme.

Kommentit

  1. Itsekin tulin tähän älypuhelinmaailmaan vähän jälkijunassa. Nelisen vuotta sitten hankin ensimmäisen iphoneni, sitä ennen minullakin oli vanha Nokialainen. Olen kyllä ollut tyytyväinen älypuhelimen toimintoihin, mutta sen ison koon vuoksi se tippuu kädestä turhan usein ja näyttö on ihan naarmuilla. Auttaisikohan jonkun panssarilasin tai muun sellaisen asentaminen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Luetuimmat

Luukku 1: Kun saapuu joulu kaupunkiin

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Ananaspizza! Mamma mia!

Koronahorroksesta herätys

Täytetyt paprikat ja parempi mieli