domenica 31 gennaio 2016

Jäähyväiset

Tänään olen nostalgisissa tunnelmissa, sillä on aika jättää hyvästit pikkuiselle kattohuoneelleni, joka on ollut kotini tasan kahdeksan vuoden ajan.

Muistan, kuinka kahdeksan vuotta sitten näin internetissä ilmoituksen asunnosta, johon ihastuin välittömästi kuvien perusteella. Nostin saman tien luurin korvalleni ja soitin asunnonvälittäjälle. Näyttö sovittiin jo samalle illalle ja niin töiden jälkeen lampsin tammikuun pimeänä perjantai-iltana katsomaan tulevaa kotiani.

Kotikadun kulmaan saavuttuani sieraimiini leijali epämiellyttävän tympeä haju, jota en kuitenkaan osannut liittää muuhun kuin tukkoiseen viemäriin. Sittemmin kävi ilmi, että kadunkulmassa sijaitsee perjantaiaamupäivisin torimyyjän kalapuoti ja haju sai ihan uuden merkityksen. Minusta tuli asiakas kalakauppiaalle, jolta sain miekkakalat, mustekalat, meriahvenet, sinisimpukat ja muut merenhedelmät. Unohtamatta lihakauppiasta, joka todisti sen, että osaan paistaa pihvin, vaikka 35 vuoden kokemuksella siihen asti olin ollut asiasta toista mieltä. Tai kukkakauppiasta, joka seurasi aitiopaikalta kahdeksan vuoden takaista matkalaukkurumbaa touhutessani silloista muuttoa tähän asuntoon ja lahjoitti kauniin kukkapuskan uutta kotia koristamaan. Tai sukkakauppiasta, jolta varmuudella olen hankkinut kaikki sukkani viimeisten vuosien aikana. Alennuksella tottakai. Itse asiassa koko torista tuli minun lähikauppa, josta hankin kaiken tarpeellisen tuoreista elintarvikkeista vaatteisiin, asusteisiin, kodintarvikkeisiin ja harrastuksiin.

Kotikatu Via Angera. Poikkikatu Stresan kulmasta (ylempi kuva) saa perjantaisin tuoreet hedelmät ja kalat. Vastapäätä ehjät ja puhtaat sukat. Ja koko kadulta suurin piirtein kaiken, mitä normiarjessa tarvitsee.  Vain Julkulankauppa päihittää torin valikoimillaan, sillä Julkulasta sai kaiken kortongista konekivääriin.
 Tässä osoitteessa asumisen aikana elämässäni on tapahtunut paljon. Vuoden seikkailu on vaihtunut useamman vuoden arjeksi. Olen kokenut erot ja surut, elänyt ilot ja riemut. Olen rypenyt itsesäälissä ja leijunut onnenkukkuloiden laella. Piirtänyt joulun ikkunoihin ja pessyt likapyykkiä kaikessa hiljaisuudessa. Niin kuin arkeen kuuluu. Mutta mikä tärkeintä. Olen elänyt hetkessä ja nauttinut siitä.

Viikon aikana olen tyhjentänyt asunnon ja pessyt kaappeja, hyllyjä, seiniä ja muita pintoja. Tirauttanut muutaman nostalgiaitkunkin. Puunannut pois täällä eletyn elämän jäljet niin, että uusi asukas saa aloittaa puhtaalta paperilta. Mutta mikään pesuaine ei ole niin tehokas, että se pyyhkisi muistot, joista suuri osa on ihan arkipäivään kuuluvia kivoja muistoja. Sitten on niitä arjesta rikkaita tehneitä tuokioita ystävien seurassa. Olen todella iloinen, että niin monet minulle tärkeät ihmiset ovat tulleet Milanoon ja jakaneet hauskoja hetkiä nimenomaan tässä asunnossa. Jota toisinaan leirintäalueeksikin kutsuttiin. Kyynel sentään.


Koti on siellä missä sydän viihtyy. Sininen tekniikkalaatikko on ensimmäinen asuntoon muuttanut ja viimeinen sieltä lähtevä. Tammikuun auringon siivittämänä tähän tulin ja nyt lähden.
 Tämä on siis viimeinen julkaisuni vanhassa kodissa. Kun artikkeli on perillä osoitteessaan, suljen läppärin,  internetyhteyden ja sitten asunnon ulko-oven. Viimeisen kerran. Jää hyvästi. Sinä minulle niin tärkeä paikka elämässä.