domenica 10 luglio 2016

Ei olisi kirkosta uskonut

Eräs ystäväni tässä taannoin päivitti olleensa katsomassa jalkapallon Euroopan-mestaruuskisojen semifinaaliottelua Paavalinkirkossa Helsingissä. Että mitenkä? Huudahtivat italialaiset kollegani kuorossa, kun pilke silmässä kerroin jalkapallon olevan Suomessa niin pyhä asia, että kirkkoonkin viritetään kisakatsomo.

Kollegani eivät vaan huomanneet pilkettä silmässäni, vaan alkoivat epäuskoisina pyörittää silmämuniaan vedoten siihen, ettei Suomessa edes pelata jalkapalloa. Tottakai pelataan. Italiaan ja muihin perinteisiin palloa potkiviin kansakuntiin verrattuna pääsarja vain pelataan kesäaikaan, koska talvisin kiekkoillaan. Kotimaan SM-sarjan lisäksi monet futisfanit Suomessa seuraavat erityisesti Englannissa pelattavaa Valioliigaa sekä Saksan ja Espanjan pääsarjoja. Myös Italian A-sarjalla on omat kannattajansa ja tunnen jopa muutaman suomalaisen, jonka kanssa tifaamme samaa joukkuetta. Niin että kyllä suomalaisten sydämistä löytyy lokero jalkapallollekin ja kirkon alttarilla tilaa jättiscreenille.

Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanalan luotsaama futiskirkko. (Kuva täältä)
Ihmettelystä innostuneena muistin, että suomalaisissa seurakunnissa järjestetään myös jumalanpalveluksia, joissa soi metallimusiikki. Pioneeri metallimessujen saralla taitaa olla Temppeliaukion kirkko, jossa kesäkuun viimeisenä päivänä järjestettiin juhlamessu 10-vuotisen tapahtuman kunniaksi.

Eihän? Ihmettelivät italialaiset taas yhteen ääneen ja näytettyäni pätkän videota tuumasivat, että kyllä suomalaiset ovat edelläkävijöitä niin monessa asiassa. Että ihan hevimusiikkia kirkossa. Lisäsivät vielä hymyillen, että siellä varmaan järjestetään messuja motoristeillekin. No, niin järjestetään.

Hevipastori Haka Kekäläisen ideoima Metallimessu Temppeliaukion kirkossa. (Kuva täältä)
Liedossa motoristikirkko on järjestetty jo vuodessa 1981. Tapahtuma on levinyt myös muille paikkakunnille. (Kuva täältä
 Mutta totuuden nimessä on italialaisessakin kirkkokäytännössä ainakin yksi asia, joka hämmästyttää suomalaista. Nimittäin seurakuntatalo (ital. oratorio, casa per tutti), jonka palvelut ovat aktiivisessa käytössä kaikenikäisten keskuudessa. Sykkivin niistä on baari.

Muistan, kuinka kaksi vuotta sitten ystävämme Suomesta olivat täällä viettämässä syntymäpäiväjuhlia ja samalle viikonlopulle sattui Federicon veljenpojan ensimmäinen rippijuhla (ital. prima comunione). Perhejuhlaa ei tässä tapauksessa voinut jättää väliin, joten suomalaiset ystävämme kutsuttiin mukaan juhlahumuun. Keskeisintä juhlassa on tietysti maaseudulla kauniissa paikassa nautittava ravintolalounas, joka viedään läpi pitkän kaavan mukaan ja monen ruokalajin voimin. Mutta ennen ruokapöydän ääreen istumista, kuuluu rippijuhlaan kirkollinen osuus, joka tällä kertaa toimitettiin pienessä kylässä hieman Milanon ulkopuolella.

Federico kuitenkin on huono kesähelteessä puku päällä juhlija, joten kun olimme hoitaneet tervehdykset ja esittelyt ystäviemme ja perheen kesken kirkon edustalla ja sen jälkeen todenneet kirkon olevan jo ääriään myöten täynnä, askelsimme baariin. Seurakuntatalon baariin, joka sijaitsi kirkon kupeessa. Siinä me sitten kilistelimme tuplajuhlien kunniaksi kuohuviinillä ja oluella kello kymmenen aamulla. Emme kuitenkaan olleet baarin ainoat asiakkaat, vaan kylänmiehet olivat jo valloittaneet ison osan takasalin biljardipöydistä. Yhdessä nurkassa pelimiehet olivat päässeet korttipelissä siihen jamaan, että hihoista vedettiin ässiä ja kiisteltiin siitä, että kuka huiputtaa ketäkin. Muutamassa muussa pöytäryhmässä juoruttiin italialaiseen tyyliin äänekkäästi mutta sopuisasti. Seurakuntatalon takapihalla jalkapalloa pelaavat tai muuten vaan leikkivät lapset kävivät välillä ostamassa juotavaa ja karamellejä ja painuivat takaisin peleihinsä ja leikkeihinsä.

Letkeää lauantaiaamun viettoa pienessä kylässä, jonka kohtaamispaikka oli seurakunnan hyvinvarusteltu baari. Ystäväpariskuntaamme nauratti ja he sanoivat ymmärtävänsä, minkä takia myös ne, jotka eivät ole niin kirkollisiin sakramentteihin sitoutuneita, eivät kuitenkaan pidä pakollisia kirkonmenoja pakkopullana. Useimmille talosta löytyy mielekästä puuhaa.

Seurakuntatalon baarista saa virvokkeet lämpimänä juhlapäivänä. Se on myös kohtaamispaikka, joka tarjoaa ajanvietettä kaikenikäisille.
Näin eri kulttuureissa asioita voidaan tehdä monella tavalla. Mikä toiselle tuntuu sopimattomalta, tai mieluummin mahdottomalta, on toiselle taas luonnollista ja päinvastoin. Etsiessäni kuvitusta tähän artikkeliin, törmäsin sellaisiin määritelmiin kuin "kilven kiillottaminen" ja "tekopyhyys". Itsekin olen pitänyt monia käytäntöjä ja myös henkilöitä tekopyhinä, jotka yksioikoisesti tuomitsevat omasta näkemyksestä poikkevat kannat. Tavoitteena oman kilven kiillottaminen. Mutta ketä varten? Sitten ajattelin, että tästä virrestä enää viis veisaan ja että yritän jatkaa makeimpien mansikoiden poimintaa. Ne vaan maistuvat paremmin kuin tyrkytetyt happamat pihlajanmarjat.